...

Tietoa yrityksestä TerapiaTähti

TerapiaTähti on vuodesta 2005 toiminut terapia- ja työnohjauspalveluyritys Seinäjoella

TerapiaTähden juuret juontavat vuoteen 2005, jolloin polku kohti psykoterapiatyötä alkoi opiskelujen merkeissä. Kaiken alku oli työmme kätilönä, jossa tuli vastaan ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä, joihin emme osanneet vastata. Opiskelut ovat sisältäneet seksologian opintoja, perehtymistä pariterapeuttisiin työskentelytapoihin, jatkuen psykoterapiaopintoihin. 

Valmistuimme joulukuussa 2012 erityistason psykoterapeuteiksi. Näissä opinnoissa terapiasuuntaus oli ratkaisukeskeinen psykoterapia ja erityisosaamisalueena seksuaaliterveyden edistäminen. Olemme valmistuneet myös työnohjaajiksi 2014. Lisäksi meillä on opintoja traumanäkökulmasta ja kehollisuudesta.

Olemme liittyneet Kanta-palveluihin ja käytämme sähköistä asiakashallintajärjestelmää.

Työnohjaus on omaan työhön liittyvää, työn vaatimusten ja toimintatapojen tutkimista, arviointia ja kehittämistä meidän avulla. Terapiaosaaminen on hyödyksi asiakkaalle myös työnohjausprosessissa. Työnohjausta tarjoamme sekä yksilöille että työyhteisöille tai muille ryhmille.

Vastaanottotila

TerapiaTähti on yhteinen markkinointinimi. Vastaanottotilamme Seinäjoella on TerapiaTähden nimellä. Meillä on omat yrityksemme.

Eeva Nevanen / TerapiaTaivas Oy ja Susanna Yli-Jaskari / TähdenTie Ky

Vastaanottotilamme sijaitsee Vapaudentie 32 A 6
60100 Seinäjoki. 
Talossa ei ole hissiä käytössä ja tiloihin tullaan portaita pitkin 1/2 kerrosta.

Asiakashallinta

Käytämme sähköistä asiakashallintajärjestelmää ja olemme liittyneet Kanta-palveluihin, mikä takaa tietojen turvallisen käsittelyn ja arkistoinnin.

Toimintaperiaatteemme

Empaattinen kohtaaminen

Tulet kohdatuksi juuri sellaisena kuin olet!

Ratkaisukeskeisyys

Keskitymme yhdessä sinun haasteisiin ja voimavaroihisi, ymmärrystä lisäten ja uusia näkökulmia etsien!

Ammatillisuus

Vahva ammattitaitomme perustuu pitkään työkokemukseen ja ammatillisuutta vahvistavaan jatkuvaan kouluttautumiseen ja omaan työnohjaukseen.

Terapeutit

Eeva Nevanen

Eeva Nevanen

eeva.nevanen@terapiataivas.fi 040 730 2871

Susanna Yli-Jaskari

Susanna Yli-Jaskari

susanna@tahdentie.fi 050 302 2558

Seraphinite AcceleratorOptimized by Seraphinite Accelerator
Turns on site high speed to be attractive for people and search engines.